#5

Lauantaiyönä kävelimme Jyväskylän yössä hyvän ystäväni kanssa. Olimme kummatkin kovassa humalassa ja ystäväni kertoi minulle itku kurkussa kuinka onnellinen oli että en ollut vihainen siitä, että hän poltti ketjuun ollessaan kännissä. Hän oikeasti pelkäsi reaktiotani hänen kännipolttoonsa.
Se tuntui ihan uskomattomalta, koska siinä hetkessä vedin itsekin hajahenkosia hänen savukkeestaan, enkä tuntenut koko ihmistä kohtaan mitään muuta kuin suunnatonta myötätuntoa. Mutta sitten ymmärsin että se, kuinka harvoin nykyisin näen häntä suhteessa siihen kuinka paljon olen muuttanut elämänasennettani viimeisen vuoden aikana selittää hänen pelkonsa täysin.

Olin todella erilainen ihminen lukiovuosinani, jolloin olimme vielä samassa koulussa. Muiden ihmisten päihteidenkäyttö ja ylenmääräinen kiroilu ahdistivat minua, minkä kautta tuomitsin helposti jokaisen joka harrasti viimeksimainittuja suurissa määrin. Olin muutenkin ihan helvetin tiukkapipoinen tyyppi silloin. Melkein hävettää. Mutta vain melkein.
 Pelkoni kaikkea tuota kohtaan johtui siitä, etten tiennyt noista asioista paskan vertaa. Olin ehdollistunut yläasteella niin vahvasti siihen, että pahimmat kiusaajani harrastivat "paheellista elämäntyyliä", minkä takia pelkäsin samalla myös kaikkea heihin liittyvää. Se, että pyörin myös noina aikoina ääriuskovaisissa piireissä ei auttanut asiaa lainkaan.

Opistolle päästessäni kohtasin paljon uusia ja mielenkiintoisia ihmisiä jotka edustivat kaikenlaisia eri elämäntyylejä. Ällistyin itsekin kuinka pikkuhiljaa huomasin hyväksyväni heidät kaikki ja kielteinen asenteeni murentui silmissä. Pelkoni muuttui uteliaisuudeksi. Opin, että se miten ihminen elää ja esittää itsensä ei välttämättä heijasta hänen arvojaan ja "hyvyyttään" ihmisenä. Ihan vaan koska ihmiset ovat oikeasti tosi monimutkaisia olentoja ja käyttäytyvät ristiriitaisesti syystä tai toisesta. En tiedä, miksi minun oli niin vaikeaa ymmärtää tämä jo aiemmin, mutta tässä hetkessä haluan olla vain iloinen että niin kävi. Minua inhottaa ajatuskin siitä, että parhaiden ystävieni pitäisi peittää osia itsestään vastentahtoisesti kapeakatseisuuteni takia.

Mutta joo, voittoa kohti mennään.

Olen viime viikkoina pitänyt itsestäni aika surkeaa huolta, joten tulen pitämään taukoa alkoholista ja yrittän urheilla enemmän. Ryyppäämistä lukuunottamatta tein lauantaina monta juttua, joista voin olla ylpeä. Pieniä, mutta valtavan merkityksellisiä asioita. En nyt ala kertoa niistä tämän tarkemmin, koska ne ovat erittäin henkilökohtaisia, mutta voin myöntää ajaneeni sunnuntaina leveä hymy huulillani koska olin saanut ne tehtyä. On tärkeää olla välillä ylpeä itsestään.

Ps. Tästä näyttää nyt vahvasti tulleen itsetutkiskelublogi mutta jaa okei