torstai 18. helmikuuta 2016

#4





Jos nyt puhutaan inspiroivista ihmisitä, niin tämä herra tässä kipuaa listallani kärkisijoille. Speedoissa koikkelehtiva, laiha, parrakas jannu levittää rakkauden ja itsearvostuksen sanomaa jenkkilän kaduilla kuin moderni Jeesus konsanaan. Koen jostain syystä outoa mielihyvää tietäen, että tuolla jossain on joku joka tekee kaiken sen, mitä itselläni ei olisi rohkeutta tehdä. Mutta askel kerrallaan. Kuka tietää jos tätä vauhtia hippeytymiseni eskaloituukin toden teolla ja olenkin jo parin vuoden päässä tekemässä samaa jossain Helsingin Kampissa. Nähtäväksi jää.

 Sen sijaan aion panostaa yhä enemmän ihmisten rohkaisuun muilla tavoilla. Mitä enemmän oma suosioni kasvaa tuolla Tumblrin ja DeviantArtin ihmeellisessä taideverkostossa, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan saamaani palautetta ja vuorovaikutusta follaajieni kanssa. Eilen täytin 20 (kyllä, ikäni biossani on ollut tähän asti silkka kurja valhe, hohoho) ja onnittelujen määrä varsinkin DeviantArtissa yllätti minut täysin. Pari aktiivista kouhaitani tarjoutuivat jopa tekemään minulle taidetta lahjaksi!! Siis taidetta!! Ihan vaan koska he pitävät minua hienona tyyppinä vaikka eivät oikeasti edes tunne minua! Tulee väkisinkin ihan häkeltynyt fiilis kun joku pitää minua, kirjaimellista liikkuvaa perunaa coolina ihmisenä. Sellaisena jota katsoa ylöspäin. Ihan uskomatonta. Mutta se on yksi niistä jutuista joka saa hymyn nousemaan huulilleni päivästä toiseen kun iltaisin istun alas ja selaan läpi kaikki uudet kommentit. 

 Tämä mielessä olen siis alkanut aktiivisemmin kehua myös kommentoida muiden tekemisiä ja taidetta positiivisessa mielessä. Ihan vaan koska tiedän miten mukavalta se tuntuu itsestä ja koska taide oN HYVÄÄ mmMMMMMMMMmmm
   Kehtaan nyt neuvoa teitäkin tässä: Jos tykkäätte jostakin, sanokaa se mielellään ääneen. Hyvien vibojen levittäminen on aina win-win.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti