#3

Jokainen varmaan ymmärtää, mitä tarkoitan kun puhun siitä kun on ystäviä ja ystäviä.
Ystävien kanssa hengataan, käydään leffoissa, jauhetaan paskaa ja nauretaan paljon. Ystävien kanssa puhutaan ihmissuhdeongelmista ja yksityiselämästä ylipäätäänkin ja se auttaa meitä lähentymään entisestään.

 Ystävien kanssa tehdään kaikkea tätä, mutta niin paljon muutakin. Ystävien kanssa voi olla hiljaa ja heille voi kertoa oudoimmat ja typerimmätkin jutut. Kaikki se jäljelle jäävä mitä ystäville ei voisi kertoa. Ystävien kanssa murtaudutaan hylättyihin rakennuksiin, juostaan kaupungin asuinalueiden leikkikentillä kahdelta yöllä ja piirrellään kirkkoveneitä hiekkalaatikoihin rumasti nauraen. Niiden kanssa poltetaan pilveä ja keitetään pirtua koulun vaatelokerossa. Niiden kanssa tehdään ihan kaikkea. Kaikkea koska ketään ei kiinnosta. Ne on sellaisia ihmisiä joita ei muisteta ystävänpäivänä koska rehellisesti ottaen ketään teistä ei kiinnosta ystävänpäivä pätkän vertaa, joten paineita ei ole.
 Olette vaan kaikki yhdessä niin god tier tasolla ystävyydessä ettei kulttuurisella hapatuksella ole teihin enää minkäänlaista vaikutusta.
 Olen vähän liiankin tietoinen siitä, kuinka tämä blogipostaus tulee huonoimpaan mahdolliseen aikaan teidän rakkaiden lukijoiden kannalta. Ei enää minkäänlaista mahdollisuutta näyttää vakavalta, ystäviä arvostavalta postaukselta koska se helvetin ystävänpäivä on huomenna. Tämän postauksen merkitys vajoaa muiden satojen ystävänpäiväpostausten kanssa kuin Joukahainen suohon puhtaasti ajankohdan takia.
 Mutta onko tämä vakavasti otettava blogi? Vastaus on ei. Siitä syystä voinkin kääriytyä yhä turvallisemmin omaan nihilismiini ja postata tämän juurikin nyt, välittämättä siitä mitä joku muu saattaisi ajatella.

 Haha, menipä diipiksi.

Joka tapauksessa, oikea syy miksi kirjoitan tätä on se, että tulin ajatelleeksi tätä asiaa viime yönä käydessäni yökävelyllä ystävän kanssa. Puhelimen valossa kävelimme metsäpolkuja, kaupungin valosaasteen värjätessä taivaan sairaanloisella oranssilla hehkullaan. Näytin hänelle ne paikat joihin syksyllä pakenin omaa ahdistustani. Kerroin  hänelle, kuinka olin makoillut rikkinäisellä sillalla ja tuijottanut peilityyntä järveä, ihaillen kaikkea mikä oli kaunista.
 Ja hän arvosti sitä.

Tai no, en tiedä koska en ole ajatustenlukija, mutta tällaiset vibat hänestä sain ja se on enemmän kuin tarpeeksi.

Ps. Te kaikki joille nyt jäi paha mieli siitä, ettei teillä ole näitä niin sanottuja ystäviä joita tässä olen kovasti ylistänyt; Se on tosi OK. Kaikki eivät tykkää tai tarvitse tällaista. Itse rakastan outoa shittiä joten arvostan ihmisiä jotka tuntevat samoin. Simple as that.